perjantai 17. huhtikuuta 2015

Hiiren häät

Luin runoteoksen Hiiren häät. Runot on kirjoittanut Titvi Ikäheimo. Runoteoksessa on myös kaunis kuvitus, jonka on tehnyt Matti Kota. Runot ovat kerronnallisia ja kuvat tukevat tekstin elävöittämistä. Kirjassa siili ihmettelee lintujen postia, jänis on rakastunut lumpeenkukkaan, heinäsirkka soittaa koko kesän uneen ja hiirineidillä on häihinsä hätä. Aiheet ovat siis leikillisiä ja mielikuvituksellisia, joten niistä on helppo keksiä aiheita askarteluun, käsitöihin, kuvataiteeseen ja äidinkieleen.

"Sinivuokko sininen
orvokin on tuttu
Valkovuokko kertoi sen
se on metsän juttu

Päivänkakkaralla
on kaulus valkoinen
katse aurinkoinen
kullan keltainen"
- Titvi Ikäheimo

Askartelua voisi käyttää esimerkiksi äitienpäiväkorttina.
Tarvitset:
Huopaa
Pahvia
Kartonkia/Paperia
Villaa
Huovutusneulan
Terälehden mallin
Sakset
Lyijykynän
Mustan tussin
Liimaa













1. Leikkaa huovasta terälehdet ja keskusta mallin avulla.














2. Asettele kukka kokoon, huovutus alustan tai superlonin päälle.














3. Huovuta villa keskustan kohtaan.
4. Leikkaa paperista pahvin kokoinen pala ja liimaa ne kiinni toisiinsa.
5. Liimaa kukka kiinni alustaan.














6. Lopuksi voit kirjoittaa runon kukan viereen.














-Noora Kalima

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti